Historian pisin muuttoliike merellä: Tsunami kantoi miljoona merenelävää Japanista Yhdysvaltoihin

Kuvituskuva: Pixabay.com
Jaa muillekin

Vuonna 2011 Japaniin iskeneen voimakkaan tsunamin vaikutukset näkyvät edelleen – myös toiselle puolella valtamerta. Tuoreen tutkimuksen mukaan lähes 300 merieläinlajia on nimittäin päätynyt Japanista tuhansien kilometrien päähän Yhdysvaltain länsirannikolle tsunamin takia.

Brittisivusto Guardian kertoo, että asiantuntijoiden mukaan kyseessä on pisin koskaan havainnoitu muuttoliike merellä. Arviolta miljoona merenelävää on tehnyt lähes 8 000 kilometrin pituisen matkan Tyynenmeren poikki tsunamin aiheuttaman rojun mukana. Rojua on rantautunut ainakin Washingtonin, Oregonin, Kalifornian, Brittiläisen Kolumbian, Alaskan ja Havaijin osavaltioiden rannikoille.

Noin kahta kolmasosaa kyseisistä merieläinlajeista ei ole ennen tavattu Yhdysvaltojen länsirannikolla.

-Tämä on osoittautunut meribiologian yhdeksi suurimmaksi suunnittelemattomaksi luonnonkokeeksi – ehkä peräti koko historian suurimmaksi, sanoo tutkimusta tehnyt Oregonin osavaltion yliopiston tutkija John Chapman.

9,0 magnitudiasteikolla ollut maanjäristys aiheutti valtaisan tsunamin, joka iski Japaniin 11. maaliskuuta vuonna 2011. Tsunami jätti jälkeensä noin viisi miljoonaa tonnia rojua, joista 70 prosenttia vajosi nopeasti merenpohjaan. Loput jäänteistä jäivät ajelehtimaan merelle.

Suurin osa Yhdysvaltoihin saakka ajautuneista merenelävistä löytyi esineistä, jotka oli tehty muovista, lasikuidusta ja muista maatumattomista aineista.

-Lajien monimuotoisuus on ollut leuat loksauttavaa. Nilviäisiä, merivuokkoja, koralleja, rapuja – laaja lajien kirjo, todellinen poikkileikkaus japanilaiseen eläimistöön, hehkuttaa Williams Collegen meritieteiden professori James Carlton.

Tutkijoiden mukaan vie vielä useita vuosia ennen kuin voidaan todeta, aiheuttavatko nyt rantautuneet uudet lajit uhan alkuperäiselle eläimistölle ja kasvistolle.

Tutkimus julkaistiin tällä viikolla Science-julkaisussa.

UP