Syvältä järven pohjasta löytyi mystinen 3000 vuotta vanha linna

Kuva: Pixabay.com
Jaa muillekin

Turkissa syvältä Vanjärven pohjasta on löydetty mystinen vanha linnoitus.

Sukellustiimin johtaja oli aloittanut tutkimukset Vanjärvellä, koska huhujen mukaan järvessä oli jotain. Villeimmissä kuvitelmissa puhuttiin jopa vesihirviöstä.

Asiasta uutisoi Science Alert sivuillaan.

Useimmat arkeologit ja museoiden asiantuntijat olivat sanoneet, että järvestä tuskin löytyisi mitään. Hirviön sijasta sukeltajat löysivät kuitenkin suuren ja hyvin säilyneen linnoituksen, jonka muurit ovat jopa 4 metriä korkeat.

Tutkijat uskovat, että linnoitus on peräisin rautakaudelta ja että se olisi muinaisen Vanin kuningaskunnan rakentama.

Osia kyseisen kulttuurin rakennelmista on yhä nykyisen rantaviivan yläpuolella. Muinaisten kulttuurien uskomusten mukaan järveen kätkeytyyn useita mystisiä asioita. Järvestä on myös löytynyt esimerkiksi myöhempien kulttuurien hautakiviä.

UP