Tutkimus: Luonnonvalinta vaikuttaa yhä ihmisten kehittymiseen – tällaiset piirteet menestyvät

Kuva: Pixabay.com
Jaa muillekin

Tuoreen tutkimuksen mukaan luonnonvalinta vaikuttaa edelleen nykyajan ihmisiin.

Guardian-lehden mukaan Kalifornian yliopiston ja australialaisen Brisbanen yliopiston tutkijoiden yhteisselvityksessä tarkasteltiin Britannian biopankkia (UK Biobank), joka on puolen miljoonan britin tiedot käsittävä laaja geeni- ja terveystietokanta. Tiedot on kerätty 45-vuotiailta ja sitä vanhemmilta henkilöiltä.

Tutkijat tarkastelivat tiettyjen piirteiden – kuten pituuden, syntymäpainon ja painoindeksin – yhteyttä henkilön saamaan lapsimäärään.

Tutkimustulosten mukaan luonnonvalinta suosii suurikokoisia miehiä, joilla on korkea painoindeksi. Tutkijat painottavat kuitenkin, että painon tulee muodostua lihaksista, koska liikalihavuus on yhdistetty hedelmällisyysongelmiin. Naisista luonnonvalinta suosii puolestaan sellaisia, jotka tulevat äideiksi nuorina.

Lisäksi havaittiin, että monien piirteiden – kuten esimerkiksi pituuden tai vyötärön ympärysmitan – suhteen luonnonvalinta ei näyttänyt suosivan ääripäitä.

Tutkijoiden mukaan luonnonvalinnan vaikutukset ovat kuitenkin nykyään heikkoja ja kestää usean sukupolven ajan ennen kuin merkittäviä muutoksia näkyisi ihmiskunnassa. Lisäksi esimerkiksi moderni terveydenhuolto hälventää luonnonvalinnan vaikutuksia.

Tutkimus on julkaistu arvostetussa Proceedings of the National Academy of Sciences -julkaisussa.

UP