Iso osa Oulun poliisitalon henkilöstöstä sairastunut sisäilmasta

Kuva: jaymantri.com
Jaa muillekin
Oulun Raksilan poliisitalon henkilöstöllä on viime vuosien aikana ollut lukuisia sairastumisia, joita epäillään rakennuksen sisäilmasta johtuviksi.
Poliisin mukaan tilanne on pahentunut kriittisesti viime syksystä alkaen, jolloin rakennuksessa aloitettiin peruskorjaus.

Noin puolet kaikista Raksilassa työskennelleistä henkilöistä, 138 työntekijää, on saanut sisäilmasta oireita. Poliisin mukaan noin 50 henkilöä on sairastunut pysyvästi tai pitkäaikaisesti.

Erityisesti sairastumiset ovat koetelleet poliisivankilan vartijoita, joista lähes kaikki ovat sairastuneet pitkäaikaisesti tai pysyvästi.

Poliisitalo on nyt tyhjillään. Osalla oireilu on jatkunut henkilöiden altistuessa Raksilasta tuodulle materiaalille tai käyttäessä siellä säilytettyjä ajoneuvoja.

Poliisilaitoksen johto on huolissaan työntekijöiden heikentyneestä terveystilanteesta sekä sen aiheuttamasta riskistä operatiivisten poliisitoimintojen jatkuvuudelle, erityisesti poliisivankilan osalta.

UP