8-vuotias opetteli ajamaan YouTubessa ja varasti perheen auton

Kuva: Tookapic
Jaa muillekin

Ohiossa 8-vuotias poika varasti perheen auton opeteltuaan ensin ajamaan YouTubessa näkemiensä videoiden avulla.

Poliisi oli saanut ilmoituksia pikkupojasta ajamassa autolla. McDonalds-hampurilaisravintolaan ajanut poika oli noudattanut matkallaan mallikelpoisesti liikennesääntöjä.

Poika ajoi ravintolan autokaistalle tilattuaan juustohampurilaisen. Ravintolan työntekijät luulivat ensin, että kyse oli pilasta. Pojan 4-vuotias sisko oli mukana matkustajana. Vanhemmat olivat kotonaan nukkumassa tietämättöminä tapahtumista.

Poliisin mukaan pojalla oli yllättävän hyvät ajotaidot. Poika ei osunut mihihkään 2,5 kilometrin ajomatkan aikana. Hän ei ollut ajanut aiemmin, vaan oppi kaikki taitonsa videoita katsomalla.

Poliisin mukaan poika purskahti itkuun tajuttuaan tehneensä väärin. Poliisin mukaan pojalla oli ollut vain kova hinku syödä juustohampurilaista.

UP

Be the first to comment on "8-vuotias opetteli ajamaan YouTubessa ja varasti perheen auton"

Leave a comment

Your email address will not be published.


*