Maailmassa pian 196 valtiota? Irakin kurdit havittelevat itsenäisyyttä kansanäänestyksellä

Kuva: Google Maps
Jaa muillekin

Kurdistanin asukkaat valmistautuvat jo julistamaan itsenäisyyden Irakista 25. syyskuuta järjestettävän kansanäänestyksen jälkeen.

Italialaislehti La Stampan mukaan mahdollisen tulevan Kurdistanin pääkaupungin Erbilin lähes kaikkien julkisten rakennusten lipputangoissa liehuu Kurdistanin lippu, ja niiden vieressä yleensä liehunut Irakin lippu on jo otettu monin paikoin pois. Myös uuden valtion passeja on painettu. Näistä ensimmäisiä ovat diplomaattipassit, joiden kannessa lukee Kurdistanin tasavalta ja sitä koristaa piirretty kotka, jonka siivet kannattelevat kurdien tähteä.

Kurdistanin oma valuutta on myös valmiina käyttöönotettavaksi. Valuutan nimi on ”draw”, joka tarkoittaa kurdin kielellä ”rahaa”. Setelin toinen puoli on kirjoitettu kurdiksi ja toinen englanniksi. La Stampa pitää tätä selvänä viittauksena siihen, että Kurdistan haluaa olla länsimainen valtio ja luoda niihin hyvät suhteet. Seteleiden etupuolelle on painettu Mustafa Barzanin kuva, tämänhetkisen Irakin Kurdistanin presidentin Masud Barzanin isä ja koko myös itsenäisyysunelman isä.

Irakin kurdien kansanäänestyksen on pelätty synnyttävän levottomuuksia muutoinkin räjähdysherkällä alueella. Tällä hetkellä Irakin sotavoimia ei katukuvassa näy ja Irakin presidentti Haider al-Abadi onkin sanonut, ettei aio käyttää voimakeinoja Kurdistanin itsenäisyyttä vastaan, vaikkakin hän ei sitä hyväksy.

Kurdistan järjestää myös presidentin- ja parlamenttivaalit marraskuussa.

UP – Mari Ojala, Italia