”Murhasaarelta” löytyy vieläkin hiekasta ihmisen luurankoja

Kuva: Pixabay.com
Jaa muillekin

Länsi-Australiassa sijaitsevaan Abrolhosin saariketjuun liittyy synkkä menneisyys.

Saariin kuuluva Beaconsaari tunnetaan ”Murhasaarena”, sillä kyseisellä paikalla murhattiin 400 vuotta sitten 125 miestä, naista ja lasta muutaman kuukauden aikana.

Australialainen 9News kertoo, että vuonna 1629 hollantilainen Batavia-laiva haaksirikkoutui paikalle. Osa matkustajista hukkui, mutta saarelle pääsi turvaan joukko ihmisiä, jotka jäivät odottamaan pelastumista. Fox News kertoo, että paikalla oli kuitenkin käynnissä kapina, ja kapinalliset toteuttivat valtavan massamurhan. Osa naisista jätettiin henkiin ja heitä raiskattiin ja kidutettiin. Kapinalliset löydettiin lopulta ja heidän päivänsä päättyivät hirtettyinä.

Batavian tapaus tunnetaan Australian verisimpänä haaksirikkona.

Arkeologit tekevät alueella kaivauksia ja pyrkivät selvittämään miten uhrit olivat eläneet. Paikalta löytyy edelleenkin uusia hautoja.

Batavia-laivasta on tehty tarkka kopio, jota voit katsoa videolta:

UP