Poliisi osti vaatteet työhaastatteluun – 18-vuotias myymälävaras sai uuden työpaikan

Kuva: David Bartus / pexels.com
Jaa muillekin

Myymälävarkaudesta kiinni jäänyt nuorukainen on saanut uuden työpaikan poliisin hyväntahdon eleen ansiosta Torontossa Kanadassa.

Britannian yleisradioyhtiö BBC ja Independent-lehti kertovat, että konstaapeli Niran Jeyanesan saapui paikalliseen Walmart-ketjun liikkeeseen näpistystapauksen takia viime maanantaina. 18-vuotias nuori mies oli yrittänyt varastaa pukupaidan, solmion ja sukat, mikä puolestaan herätti Jeyanesanin kiinnostuksen.

– Hän oli aluksi haluton puhumaan, mutta sitten hän alkoi avautua, konstaapeli sanoo Independent-lehdelle.

Nuorukainen kertoi menevänsä työhaastatteluun, koska hänen isänsä oli sairastunut eikä voinut enää tehdä töitä. 18-vuotiaalla ei kuitenkaan ollut rahaa ostaa parempia vaatteita haastattelua varten. Pidättämisen sijaan Jeyanesan päätti uskoa poikaa ja osti hänelle vaatteet, jotka tämä oli yrittänyt näpistää.

Tarinalla on onnellinen loppu, sillä konstaapeli Jeyanesanin mukaan nuori mies sai havittelemansa työpaikan ja aloittaa työt tulevana maanantaina.

– Monesti henkilön pidättäminen on paras tapa ratkaista ongelma. Joskus se ei kuitenkaan ole sitä. Tässä tapauksessa jokin vain klikkasi ja minä uskoin häntä, Jeyanesan sanoo.

– Hän oli hyvin katuvainen teostaan tuona päivänä. Me kaikki teemme virheitä ja joskus joku antaa meille toisen mahdollisuuden.

Tiedotusvälineiden ja sosiaalisen median lisäksi myös konstaapelin esimies Paul Bois on ylistänyt alaisensa toimintaa:

– Tämän työn tarkoitus on auttaa ihmisiä, ja sen hän (Jeyanesan) teki. Hän kuunteli olosuhteita ja otti asioista selvää.

UP