Sehän on kuningas ja Yoda! Saudi-Arabia vetää koulukirjoja pois kuvamokan takia

Kuva: Abdullah al-Sheri
Jaa muillekin

Saudi-Arabiassa on jouduttu vetämään pois koululaisten oppikirjoja nolon kömmähdyksen takia, kertovat muun muassa New York Times ja Telegraph.

Kyseisessä yläkoulun oppikirjassa oli Yhdistyneistä kansakunnista (YK) kertovat kappale, jota kuvitti historiallinen valokuva kuningas Faisalista vuodelta 1945. Kuninkaan oikealla puolella nähdään kuitenkin Tähtien sota -elokuvista tuttu Yoda-hahmo.

Toistaiseksi ei ole selvää, miten muokattu kuva on päätynyt koulukirjaan. Myös kuvan alunperin tehnyt saudiarabialainen taiteilija on ymmällään tilanteesta.

-Minä olen se, joka teki kuvan, mutta en ole se, joka laittoi kuvan kirjaan, sanoo Abdullah Al Shehri New York Timesin haastattelussa.

Kuva on osa teossarjaa, missä Shehri – joka tunnetaan myös lempinimellä Shaweesh – yhdistää popkulttuurin ikoneita historiallisiin valokuviin. Hän painottaa, että tarkoituksena ei ollut osoittaa epäkunnioitusta kuningasta kohtaan, vaan päinvastoin: sekä kuningas Faisal että Yoda ovat molemmat tunnettuja älykkyydestään.

Eilen Saudi-Arabian opetusministeri Ahmed al-Eissa pahoitteli kuvasotkua Twitterissä. Hänen mukaansa kyseessä oli ”tahaton erehdys”, ja oppikirjasta on jo alettu ottaa korjattuja painoksia. Lisäksi opetusministeriö on asettanut komitean tutkimaan erehdyksen syytä.

UP