Raportti: Itselentävät lentokoneet ilmaan jo 2025 – asiassa yksi iso ongelma

Kuva: pixabay.com
Jaa muillekin

Itseajavat autot eli niin sanotut robottiautot ovat jo tuttu juttu, mutta itseohjautuvuus on tulossa lähivuosina myös ilmailualalle, kertoo yhdysvaltalainen Mashable-sivusto.

Sveitsiläisen rahoitusyhtiö UBS:n tuoreen raportin mukaan itselentävät lentokoneet saattavat liidellä taivaalla jo vuonna 2025. Raportissa arvioidaan, että turvallisemmat ja tehokkaammat robottilentokoneet tekisivät vuosittain jopa 35 miljardin dollarin säästöt ilmailualalla. Tämä näkyisi puolestaan lentolippujen hinnoissa, jotka laskisivat noin 11 prosenttia.

Rahoitusyhtiön selvityksen mukaan suurin ongelma on kuitenkin se, että tutkimukseen osallistuneista 8000:sta henkilöstä ainoastaan 17 prosenttia olisi halukas matkustamaan itselentävällä lentokoneella. Puolet vastanneista totesi, että he eivät olisi valmiita lentämään robottilentokoneella, vaikka lentolipun hinta olisi alhaisempi kuin oikean lentäjän ohjaamalla lennolla.

UBS:n raportissa arvioidaan, että lentoyhtiöillä onkin paljon töitä tehtävänä sen eteen, että lentolippuja ostava yleisö tottuu uuteen teknologiaan ja on valmiita käyttämään sitä. Todennäköisesti itseohjautuvuus tuleekin ensiksi rahti- ja pienkoneisiin, minkä jälkeen ovat vasta vuorossa matkustajakoneet.

UP