Video: Näin Hyperloop-juna kiitää uutta ennätysvauhtiaan – mittarissa 387 km/h

Kuva: Virgin Hyperloop One
Jaa muillekin

Sir Richard Bransonin käsiin siirtynyt Virgin Hyperloop One -putkijuna on tehnyt uuden nopeusennätyksen.

Yhtiö ilmoitti tiedotteessaan, että huippunopea matkustuskapseli kiiti 387 kilometrin tuntivauhdilla Nevadassa sijaitsevalla testiradalla viime perjantaina. Ennätys on kuitenkin vielä kaukana Hyperloopin lopullisesta tavoitteesta, joka on saavuttaa 1 000 kilometrin tuntivauhti vuoteen 2021 mennessä.

Teknologiamiljardööri ja sähköauto Teslan johtaja Elon Musk esitteli putkijunaideansa elokuussa 2013. Musk ei kuitenkaan halunnut itse lähteä kehittämään sitä pidemmällä avaruusyritys SpaceX:n ja Teslan tuomien kiireiden takia, mutta hän kehotti muita kiinnostuneita sijoittamaan vapaasti kyseiseen teknologiaan.

Hyperloop One ja Virgin-konserni pääsivät sopimukseen yhteistyöstä tänä syksynä, ja Branson nimettiin yhtiön puheenjohtajaksi maanantaina. Samalla Virgin Hyperloop One ilmoitti keränneensä lisärahoitusta 50 miljoonaa dollaria.

Viime keväänä suunnittelu- ja konsultointiyritys Ramboll Finland kertoi tutkivansa mahdollista Hyperloop-yhteyden toteuttamista Turku-Helsinki -välillä. Selvityksen alla on myös mahdollinen testirata Salosta Turkuun.

UP