Silminnäkijä kirkkaasta tulipallosta: Räjähdys näkyi Riihimäelläkin – uskomaton näky

Arkistokuva: pexels.com
Jaa muillekin

Kirkas tulipallo on lentänyt Pohjanmaan yllä tiistain vastaisena yönä, kertoo Tähdet ja avaruus -lehti verkkosivuillaan.

Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan havaintojen mukaan valoilmiö nähtiin Oulun ja Helsingin välisellä alueella tiistaina kello 0.44. Tulipallo syttyi noin 70 kilometrin korkeudessa ja sammui noin 34 kilometrin korkeudessa. Kaikkiaan se näkyi taivaalla lähes seitsemän sekunnin ajan.

– Olin ajamassa Riihimäellä noin kello 0.45 aikaan, ja katselin keskittyneesti tietä. Taivas oli pilvetön. Yhtäkkiä näin pohjoisella taivaalla voimakkaan valon. Ihmettelin ensin, että onko kyseessä lentokone, jolla on kirkkaat laskeutumisvalot päällä. Valo voimistui hyvin kirkkaasti ja huomasin, että kyseessä on tulipallo, joka eteni lännestä kohti itää, kertoo tulipallon nähnyt silminnäkijä Uutispisteelle.

– Olen nähnyt useita tähdenlentoja, mutta tämä oli suorastaan uskomaton näky. Tulipallo tuntui kiitävän taivaalla tavanomaista hitaammin, ja se näkyi useiden sekuntien ajan. Ehdin siinä useaan otteeseen haukkoa henkeä ja ihmetellä näkyä. Lopulta pallo hajosi sirpaleiksi, ja sirpaleet hiipuivat nopeasti näkymättömiin. Ajattelin siinä, että nyt kyllä meteoriitin palasia rapisee jossakin päin Suomea.

Myös Tähdet ja avaruus -lehden haastattelema Esko Lyytinen Ursan tulipalloryhmästä arvioi, että tulipallosta on selvinnyt pieni määrä avaruuskiviä Keski-Suomeen, luultavasti Ähtärin itäpuolelle.

Tulipallot ovat harvinaisen kirkkaita tähdenlentoja, jotka johtuvat meteoroidin syöksystä Maan ilmakehään. Useimmat tulipallot näkyvät taivaalla 1-5 sekuntia.

UP