Juna lähti 20 sekuntia etuajassa – japanilaisyhtiö pyysi anteeksi matkustajilta

Arkistokuva: Pixabay.com
Jaa muillekin

Japanissa junat ovat tunnettuja täsmällisyydestään. Tämän vuoksi japanilainen junayhtiö onkin esittänyt julkisen anteeksipyynnön asiakkailleen sen jälkeen, kun sen juna lähti 20 sekuntia etuajassa liikkeelle. Asiasta kertoo brittilehti The Guardian.

Tokion esikaupunkialueilla liikennöivä Tsukuba Express lähti Minami Nagareyaman asemalta tiistaiaamuna kello 9.44.20, kun aikataulun mukaan sen oli pitänyt lähteä kello 9.44.40. Junan matkustajat eivät tiettävästi huomanneet 20 sekunnin varaslähtöä, mutta yhtiön mielestä kömmähdys oli tarpeeksi vakava ja pahoitteli asiaa.

-Pahoittelemme syvästi asiakkaillemme langennutta vakavaa vaivaa, Metropolitan Intercity Railway Company toteaa tiedotteessaan.

Yhtiön mukaan työntekijöitä on nyt neuvottu noudattamaan tiukasti toimintaohjeita, jotta tilanne ei pääse toistumaan.

Tsukuba Express kuljettaa vuosittain 130 miljoonaa matkustajaa Akihabaran ja Tokion sekä Tsukuba ja Ibarakin välillä.

UP