Nämä kaksi suomalaistoimittajaa hämmensivät Trumpin: ”Suomessa on paljon vaaleita naisia”

Kuva: pixabay.com
Jaa muillekin

Kaksi suomalaistoimittajaa ovat hämmentäneet Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin lehdistötilaisuudessa, kun hän erehtyi luulemaan heitä samaksi henkilöksi.

Huvittava tilanne sattui Trumpin pitäessä yhteistä lehdistötilaisuutta Yhdysvalloissa vierailulla olevan presidentti Sauli Niinistön kanssa eilen. Niinistö oli antamassa kysymysvuoron STT:n Yhdysvaltain-avustajalle Maria Annalalle, mikä hämmensi Trumpin.

-Taas? Annatko vuoron jälleen hänelle, Trump tokaisi Niinistölle.

Todellisuudessa Niinistö oli antanut kysymysvuoron aiemmin Ylen ulkomaantoimittajalle Anna Vilenille, joka istui Annalan vieressä.

-Ei, hän ei ole sama nainen (kuin aiemmin), Niinistö vastasi saaden lehdistötilaisuudessa olevan yleisön nauramaan.

-Meillä Suomessa on paljon vaaleita naisia, Annala itse kuittasi takaisin ennen haastattelukysymystään, mihin nauratti Trumpia.

Yhdysvaltain presidentin kömmähdys on noteerattu myös monissa ulkomaisissa tiedostusvälineissä. Muun muassa CNN, Daily Mail, Telegraph, USA Today, Washington Post ja Business Insider ovat uutisoineet Trumpin vaikeuksista erottaa kaksi suomalaistoimittajaa toisistaan.

Trumpin käytös naistoimittajia kohtaan on herättänyt kohua aiemminkin. Esimerkiksi kesäkuussa hän kommentoi irlantilaisen toimittajan Caitriona Perryn ulkonäköä kesken diplomaattipuhelun.

UP